Linja-auton saapuessa odotimme lasten kanssa kiltisti, että kaikki muut ihmiset pääsisivät linkkiin, koska tiesin tarvitsevani kuskin apua, että saan rattaat linja-auton tavaratilaan. Kysyin pääseekö tällä sinne ja sinne. Pääsee, hyvä. Kuski aukaisi tavaratilan ja tarttui rattaisiin... Tarrasin myös itse ja tokaisin, että sot sot, yhden lapsen otan kiitos vielä täältä kyydistä. Sain lapsen napattua syliini. Kuski tunkaisi rattaat tavaratilaan...noin. Melkein ilman väkivaltaa. Rahastus. Jokainen paikka täynnä ihmisiä ja laukut penkillä. Kukaan ei tee elettäkään, että luovuttaisi paikkaa vierestään. Pyöritän päätä ja puuskutan hiestä märkänä. Ääni yhdeltä penkiltä kiiri korviini. Apua, onko täällä joku ihminen, ihminen joka haluaa auttaa... Saan lopulta yhden lapsen ja kaukalon vierekkäin. MUTTA linja-auto lähtee liikkeelle. 1,5-vuotias kaatuu käytävällä, koska kukaan ei välitä antaa paikkaansa vierestään, kun se piip piip piip laukku pötköttää vieressä kehräten. Lopulta sanon, että anteeksi vain laitan lapseni tähän. Piste. Istun itse johonkin, kassi lattialle kaiken pölyn, kuran ja lian joukkoon. Menkööt, en jaksa välittää. Kuski viisveisaa turvallisuudesta.
Oma pysäkki ja lapset ulos. Kuski riuhtoo vaunuja tavaratilasta. Toteaa vain, että ei ymmärrä miten nämä toimii.. En jaksa enää siinä vaiheessa välittää, kunhan saan lapset rattaisiin ja pyörät pyörii.
Voin sanoa, että julkinen liikenne on jostain syvältä. Viis veisataan turvallisuudesta, kunhan aikataulu pitää ja oma palkka juoksee ilman ylitöihin jäämistä. Paskat toisten omaisuudesta ja siitä kuinka sitä kohdellaan. Leppäkeihästä voi heittää myös toisten auttamisella ja välittämisellä.
Kiitos ja anteeksi!
-Anni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti